Kardashian liian lihava häävieraaksi?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kim Kardashian ja Kanye West ovat kuuma puheenaihe, sillä kuninkaallistyylinen julkkispari aikoo astella vihille toukokuussa Pariisissa. Tapahtuma on suuri myös Westin perheen sukulaisille, sillä he joutuvat väistämättä suureen mediamylläkkään mukaan.

Kardashianien klaaniin kuuluva Robert Kardashian erosi taannoin popkaunotar Rita Orasta ja soimasi entistä tyttöystäväänsä kovin sanoin julkisesti. 26-vuotias miesmalli lihoi runsaasti eron jälkeen, ja on sittemmin yrittänyt pudottaa lisäkilojaan superdieetillä.

Nyt Robert on sanonut, että ei aio osallistua siskonsa tuleviin häihin, koska on liian ylipainoinen. RadarOnlinen mukaan Rob tuntee olevansa perheen musta lammas ja vaikka hän rakastaa siskoaan, ei hän tahdo tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Todellisuudessa Kim ja Rob eivät ole olleet vuosiin läheisiä ja kurvikas kaunotar pitää veljeään vetelyksenä.

Amerikkalainen televisiopersoona ja malli Robert Arthur ”Rob” Kardashian syntyi Kalifornian Los Angelesissa. Hän on edesmenneen asianajajan Robert Kardashianin ja julkkistähti Kris Jennerin ainoa poika. Hänellä on kymmenen sisarusta, joista tunnetuimmat ovat isosiskot Kim, Kourtney ja Khloe. Komistus valmistui vuonna 2009 Kalifornian Marshallin bisneskoulusta.