Leijonanpennut kohtasivat isän ensimmäisen kerran – saivat kuulla kunniansa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viidakon kuninkaana ja savannien valtiaana arvovaltaisesti elävä leijona on nykyään uhanalainen laji, ja siksi jokainen eläintarhaoloissakin syntynyt poikanen on erittäin kallisarvoinen. Oregonin eläintarhassa pentuja on syntynyt kolme kappaletta.

YouTube
YouTube

Nyt verkossa nähdään video, kun kolme leikkisää poikasta kohtaavat arvovaltaisen leijonaisänsä ensimmäisen kerran. Zawadi Mungu -niminen urosleijona ei ensin suhtaudu poikasiinsa vastaanottavaisesti, mutta myöhemmin se päästää pennut jo telmimään hänen jaloissaan – komeiden karjaisujen kera totta kai.

Leijona on todella näyttävä kissapeto. Leijonien tiedetään pysyvän leppoisana niin pitkään, kun heillä riittää murkinaa. Upeita eläimiä pääsee näkemään Suomessa vain eläintarhassa.