Australialaismalli juhli synttäreitään bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialaismalli Nicole Trunfio löi viime vuonna itsensä läpi maailman mallimarkkinoilla, ja parhaillaan hän tekee näyttävää läpimurtoa myös viihdelehtien sivuilla. Nicole on viihtynyt yleensä hyvin kotirannallaan Sydneyn Bondi Beachilla.

Nyt Nicole kuvattiin eilen viettämässä synttäreitään bikineissä lempirannallaan. 28-vuotisjuhlat näyttivät sujuvan vetisissä tunnelmissa, kun Nicole kävi pulahtamassa aaltoihin.

28-vuotias australialaissyntyinen Nicole Trunfio päätyi malliuralle voitettuaan sikäläisen Search For A Supermodel -realityohjelman ja sijoituttuaan kansainvälisessä kilpailussa kolmanneksi. Sittemmin italialaisia juuriakin omaava Nicole on nähty esimerkiksi Chanelin, Dolce & Gabbanan, Versacen, Diorin, Guccin, Fendin, Valentinon ja Victoria’s Secretin mallina. Hän seurustelee parhaillaan muusikko Gary Clark Jr:n kanssa. Nykyisin Nicole on mukana The Face -televisiosarjassa.