Unelmien dieetillä kilot kuriin – jäätelöä viisi kertaa päivässä!

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Jäätelö mielletään yleensä pelkästään kesään kuuluvaksi kylmäksi herkuksi. Nyt kaikille kermaisen nannan ystäville on luvassa ilouutisia, sillä Los Angelesissa on kehitetty dieetti, jossa syödään jäätelöä viisi kertaa päivässä.

Kehonrakentajien paratiisi Venicessä on nyt avattu jäätelökioski nimeltään Kippy’s, joka myy vegaanijäätelöä kuurimuotoisesti. Kehon puhdistusdieetti suoritetaan kookosjäätelöllä ja kuuri kestää neljä päivää. Dieetissä nautitaan jäätelöä noin tuhannen kalorin edestä ja annoksissa on yhteensä 70 grammaa rasvaa. Sokerimäärä on kuitenkin korkea, sillä yhdessä annoksessa on noin 20-25 grammaa sokeria.

Makuvaihtoehtoja on useita ja jäätelöä täytyy syödä viisi kertaa päivässä. Listalla on esimerkiksi kookosjogurtti, appelsiinikerma ja tumma suklaa. Jäätelödieetti maksaa kokonaisuudessaan 170 euroa ja se auttaa parantamaan ihmisen aineenvaihduntaa, tasoittamaan suoliston toimintaa, selkeyttämään ajatuksia ja pääsemään eroon kehon haitallisista aineista. Dieettiä koemielessä testannut Gizmodon toimittaja kertoi pudottaneensa kuurin avulla painoa muutaman kilon, mutta vaa’an lukemat tulivat seuraavana viikonloppuna takaisin.