Tarjoilija vei ruokaa kodittomille – upea yllätystempaus videolle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa näkee päihderiippuvaisia kodittomia niin kadunkulmissa kerjäämässä kuin puistoissa nukkumassa. Heidän joukossaan on veteraaneja, matkalleen jääneitä teinejä ja äitejä. Moni yhdysvaltalainen auttaa auliisti näitä syrjäteille ajautuneita yksilöitä, koska yhteiskunta on nostanut heidän kohdallaan kätensä pystyyn.

YouTube
YouTube

Olemme kertoneet pienistä ja arkisista teoista, joita kansalaiset kodittomien hyväksi tekevät ja nyt näemme verkkovideon, jolla tarjoilijaksi pukeutunut mies vie ruokaa katujen kansalaisille. Video on kuvattu Santa Monicassa, Los Angelesissa. Alue on etenkin turistien suosiossa, joten ravintolahinnat ovat kodittomille järjettömän kalliita.

Kaduilla istuvat henkilöt ovat tarjoilijan tuomisista ihmeissään ja reaktiot lämmittävät sydäntä. Yksi miehistä sanoo, että on ennen syönyt tarjoilijan toimittaman aterian kaltaisia annoksia, mutta ilmeisesti elämä on heittänyt herran yhteiskunnan varjoisemmalle puolelle. Videolla näytetään hyvin, kuinka nämä köyhyysrajan alapuolella alkoholiongelmansa kanssa elävät ihmiset päiväänsä viettävät Yhdysvalloissa.