Huumekohussa ryvettynyt Justin Bieber Adidaksen mainoskasvoksi – tässäkö nuorten esikuva?

Viihdeuutiset Toimittaja:

Kanadalaisen poptähden Justin Bieberin uutisoitiin äskettäin muuttaneen Atlantaan pysyvästi. Hänen entisen asuinsijansa lunastaa itselleen realitytähti Khloe Kardashian. Nuorukainen etsii parhaillaan Atlantasta itselleen sopivaa kartanoa.

Poppari, joka on rap-nimeltään Bizzle, nähdään Adidas NEO -malliston keulakuvana. Mainoskuvissa pahan pojan maineen saanut tähti esittelee uusia merkin kevät- ja kesävaatteita. 20-vuotiaan Bieberin kerrotaan nykyisin viettävän kaiken aikansa Atlantan musiikkistudiolla kannabista poltellen. Onko hänestä siis nuorten keulakuvaksi?

Daily Mail -lehden mukaan Bieber on järjestänyt faneilleen mahdollisuuden tuottaa uuden Adidas NEO -mainosvideon, jota hän itse tähdittää. Mainoksessa tullaan kuulemaan Justinin kappale Swap It Out. Ihailijat voivat editoida mainokseen tarkoitettua videomateriaalia adidas-verkkosivustolla, ja poptähti valitsee itse niistä parhaimman videon, jota käytetään kansainvälisessä mainoskampanjassa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.