Mies yritti syöttää itsensä eläintarhan tiikereille – ei onnistunut

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Tiikerit ovat mahtavia kissapetoja, jotka hyökkäävät ihmisten kimppuun lähinnä tuntiessaan itsensä uhatuksi. Tiikerit eivät yleensä saalista ihmistä ruoakseen, ja etenkin hyvinvoivat yksilöt kiertävät ihmiset kaukaa. Tätä ei tiennyt eräs kiinalainen mies, joka yritti itsemurhaa tiikerihäkkiin hyppäämällä.

Vakavasta masennuksesta kärsivä 27-vuotias Yang Jinhai yritti tehdä itsestään tiikereiden ruokaa ja hyppäsi Chengdun eläintarhassa puun kautta kissapetojen aitaukseen Kiinassa. Mies oli pyytänyt tiikereitä syömään hänet ja hän teki jopa houkuttelevia liikkeitä parinkymmenen minuutin ajan. Tiikerit kuitenkin tyytyivät vain hieman raahaamaan miestä, mutta ruoaksi hänestä ei ollut, Chengdu Business Daily -lehti uutisoi.

Eläintarhan työntekijät hakivat epätoivoisen miehen pois häkistä ja hänet on toimitettu mielenterveyshoitoon. Tiikerit ovat uhanalainen kissaeläinlaji, jonka pahin vihollinen on ihminen. Tiikereitä on yhdeksää alalajia, joista on jäljellä enää kuusi. Kaikki jäljellä olevat lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon lähivuosien aikana, ellei niiden elinalueiden kokoa saada takaisin takavuosien mittoihin.