10 skenaariota maailmanlopusta – voiko joku näistä pitää paikkansa?

Ohhoh! · Tim Isokivi

Maailmanloppua on ennustettu todennäköisesti siitä lähtien kun ihmiskunta on tiedostanut oman olemassaolonsa. Taannoin planeettamme väitettiin katoavan viikinkien Ragnarökin seurauksena, jonka olisi ollut määrä saapua 22. helmikuuta. Kuten aikaisemmissa vastaavanlaisissa tapauksissa, mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Tuoreella Youtuben Alltime10s-kanavan videolla tutustutaan kymmeneen tapaan, joilla ihmiskunta saattaisi kadota maan pinnalta. Kyse ei siis ole varsinaisista ennustuksista, vaan puhtaasta spekulaatiosta. Aihepiirinsä vuoksi videota ei ehkä voi suositella helposti huolestuville ihmisille tai esimerkiksi pahasta krapulasta kärsiville.

Mahdollisten maailmanlopun skenaarioiden joukossa on ihmisen aiheuttamia syitä, kuten saasteiden aiheuttamia ongelmia, tekoälyn liiallista kehittymistä, biologista sodankäyntiä ja mehiläisten joukkokuolemaa. Mukana on myös luonnonmullistuksia, kuten jättiläismäisten tulivuorten purkauksia, asteroidien törmäyksiä ja maapallon magneettikentän äkillisiä muutoksia.

http://www.youtube.com/watch?v=r-zsACxO_Jc&feature=player_embedded

http://www.youtube.com/watch?v=r-zsACxO_Jc