Yllättävä tutkimustulos: Käenpoikasesta on myös hyötyä muille poikasille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jo peruskoulun biologian tunneilla opetettiin, että käki on kukkuva lintu, joka ei huolehdi omasta jälkikasvustaan. Käki on pesäloinen, ja se käy munimassa poikasensa toisten lintujen pesiin. Nyt on kuitenkin julkaistu kattava tutkimus, jonka mukaan ottolapsesta saattaa olla kasvattajana toimivalle lintuperheelle jopa hyötyä.

Espanjalaisessa Oviedon yliopistossa tutkittiin peräti 16 vuotta käen pesäloisintaa ja tutkimukseen kuului kaiken kaikkiaan 741 nokivariksen pesää. Tutkimusten mukaan osoitettiin, että käenpoikasesta oli jopa hyötyä variksen poikasille, sillä käki eritti peräpäästään ainetta, joka piti tuholaiset ja viholliset loitolla.

Vastenmieliseltä haiseva töhnä muistutti tutkijoiden mukaan hiilitervan ja ulosteen sekoitusta ja se piti tehokkaasti kissat ja petolinnut kaukana pesästä ja nokivariksen poikasista. Aiemmin on luultu, että käkikellojen lintu aiheuttaa pelkästään tuhoa isäntäväelleen, mutta nyt tulokset osoittivat päinvastaista ja ainakin nokivariksen poikaset selviytyivät paremmin haisevan pesäloisen avulla.