Kiihkouskovaiset yllättyivät – ihmiset eivät nöyryyttäneetkään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Homojen ja populaarikulttuurin vastainen Westboron bapistikirkko tunnetaan sen julkisista protesteista hautajaisissa ja keikkapaikoilla. Etulinjassa kirkkonsa toimintaa on lietsonut kiihkouskovaisten ryhmän perustaja Fred Phelps. Hän kuoli viime viikolla.

YouTube
YouTube

Alun perin odotettiin, että ihmiset maksaisivat Phelpsin sukulaisille ja hautajaissaattueelle niin sanotusti potut pottuina ja protestoisivat surujuhlaa loukkaavilla vihaviesteillä. Onneksi kirkkoa vastustavat ihmiset tietävät, että viha ei tehoa vihaan. He osallistuivat Westboro kirkon ensimmäiseen protestiin ja veivät paikalle kyltin.

– Elä elämääsi ja ole mahtava, luki kyltissä.

Toisessa kyltissä oli osanotto bapistikirkon johtajan menetyksen johdosta. Kirkko on tunnettu homojen vastaisista protesteista muun muassa Yhdysvaltain sotilaiden hautajaisissa, sillä seurakunta yhdistää jostain syystä kuolleet sotilaat automaattisesti homoseksuaalisuuteen. Lisäksi he ovat vastustaneet maailmankuulujen yhtyeiden konsertteja, kuten Radioheadin ja Foo Fightersin keikkoja.