One Direction palkkaa SATA henkivartijaa kiertueelleen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

One Direction muodostettiin suositun brittiläisen televisio-ohjelma X Factorin seitsemännen tuotantokauden aikana. One Direction julkaisi kolmannen albuminsa Midnight Memories viime vuoden loppupuolella, ja heidän singlensä Best Song Ever nousi listojen kärkeen kaikkialla maailmassa.

Euroopan kiertueella tänä vuonna nähtävä yhtye panostaa ainakin turvallisuuteen, mikäli uskomme Daily Starin tuoretta uutista. Artikkelin mukaan etenkin yhtyeen Liam Payne ja Niall Horan ovat huolestuneita turvallisuudestaan ja bändille on tulossa kiertueelle peräti sata turvamiestä. Tämä tarkoittaa, että jokaiselle jäsenelle on 20 henkivartijaa.

One Directionin pojat pelkäävät erityisesti yli-innokkaita faneja ja Niallin on kerrottu saavan heidän takiaan paniikkikohtauksia. Liam joutui taannoin liian innokkkaiden australialaisfanien uhriksi, kun tyttöjoukko varasti hänen kuivumassa olleet bokserinsa hotellihuoneen parvekkeelta. Mies kuvaili tapahtunutta hänen noloimmaksi tilanteeksi elämässään.

Yhtye lukeutuu tämän hetken suosituimpiin poikabändeihin, ja sen jäseniä on yhdistetty lukuisiin nuoriin kaunottariin suhdehuhujen merkeissä. Vielä ei ole tietoa saapuvatko komistukset kiertueellaan myös Suomeen. Heillä on keikat ainakin Ruotsissa ja Tanskassa.