Prostituoitu ei täyttänyt odotuksia – mies vaatii korvauksia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Maksulliset naiset harjoittavat maailman vanhinta ammattia ja yleensä työllä myös saa mukavasti pennosia kukkaroonsa, koska asiakkaita riittää aina. Eri asia tietysti on se, kuinka paljon seksityöläisen ammatti syö naisen sielua ja hyvinvointia. Prostituoiduilla on kuitenkin tyypillisesti myös vakioasiakkaita.

Nyt eräs uusiseelantilainen mies on haastanut vakionaisensa oikeuteen, koska neitokainen ei tyydyttänyt miehen tarpeita sovitusti. Time-lehti kertoo herran sopineen maksullisen naisen kanssa säännöllisistä kahden tunnin pituisista tapaamisista ja mies oli ostanut naiselle jopa oman puhelimen yhteydenpidon takaamiseksi.

Eräällä kerralla nainen ei kuitenkaan tyydyttänyt uusiseelantilaista asiakastaan täydellisesti ja luisti kahden tunnin ajasta aiemmin pois. Mies suuttui ja vaatii nyt naiselta 80.000 dollarin korvauksia Aucklandin korkeimmasta oikeudesta. Nainen oli antanut puhelimen takaisin ja maksanut jopa hyvitystä miehelle, mutta se ei riittänyt korvaamaan kärsimyksiä. Oikeus pitää tapausta lain hyväksikäyttönä, koska mies vetoaa kanteessaan kuluttajansuojalakiin.