Koiranpentu näyttää isommalle hauvalle närhen munat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että koiran koolla ei ole niinkään väliä reviirin puolustamisessa vaan eläimen auktoriteetilla ja asenteella. Nyt verkkoon on julkaistu video pienestä koiranpennusta, joka uhittelee isommalle haukulle kuin täysikasvuinen konsanaan.

YouTube
YouTube

Nopeasti suosiota niittänyt video on oiva osoitus pentujen luonteen lujuudesta, kun Sadie-niminen koiranpentu puolustaa ruokakuppiaan tiukasti haukkumalla. Foxey-koira kiertelee kuppia ja pentua kiinnostuneena, mutta vetäytyy pois aina pikkuisen vauvamurinan kuullessaan.

Vanhempi koira yrittää välillä koskea pentuun tassulla, mutta pieni sissi ei anna saumaakaan isommalle lemmikille. Videon verkkoon ladannut Kenny Grant on kertonut, että pennulla on kokoaan suurempi ego, ja sen kyllä huomaa. Pentu on niin pieni, että mahtuu itsekin ruokakuppiin, mutta silti se puolustaa nappuloita rohkeasti.