Honey Boo Boon realityperhe sivalsi näyttävästi – pukeutui Kartrashianeiksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vaikka Yhdysvalloista annetaan muulle maailmalle yleensä pelkkä Hollywoodin huuruinen mielikuva, ovat tosiasiassa tavalliset kaduntallaajat hyvin usein samanlaisia kuin Honey Boo Boon Thompsonien perhe. Kerroimme taannoin perheen piereskelleen antaumuksella suositussa keskusteluohjelmassa.

YouTube
YouTube

Honey Boo Boon, eli lapsimissi Alana Thompsonin, perhe pukeutui viime vuoden halloween-juhlissa toisen realityperheen saappaisiin. He päättivät esittää Rikkaita Kardashianeja. Rooliasut naurattivat TLC:n julkaiseman videon perusteella myös Thompsoneita itseään ja he kutsuivatkin perhettä leikkisästi nimellä Kartrashians.

Moni televisiokatsoja on saanut nauttia rasavillin tyttölapsen edesottamuksista TV5-kanavalla esitettävässä Täältä tulee Honey Boo Boo -televisio-ohjelmassa. Lapsimissi Alana Thompsonin ja hänen perheensä elämää seuraava televisiosarja on ollut jättimenestys ja se on kerännyt miljoonittain katsojia ympäri maailman.