Huumeiden karmaisevat seuraukset kuvina – pidätyskuvissa synkkä totuus

Ohhoh! · Stara.fi

Kannabiksen laillistaminen on parhaillaan kovassa myötätuulessa ympäri maailmaa, kun Yhdysvalloissa jo kaksi osavaltiota on laillistanut sen viihdekäytön lupaavin seurauksin. Samalla vanha porttiteoria kannabiksesta koviin huumeisiin on osoitettu vääräksi. Kovat huumeet tekevät kuitenkin yhä edelleen pahaa jälkeä.

YouTube
YouTube

Olemme aiemminkin esitelleet karmaisevia ennen ja jälkeen -valokuvia huumeidenkäyttäjistä, ja nyt niitä on julkaistu lisää. YouTubessa on videolle koottu poliisin pidätyskuvia, joista nähdään miten suuria muutoksia huumeet voivat aiheuttaa ihmisissä muutamassa vuodessa. Parasta huumevalistusta lienevät juuri tämänkaltaiset synkät tosielämän esimerkit.

YouTube
YouTube