Tiistaina on aprillipäivä – älä kerro näitä vinkkejä kaverille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vietettävä aprillipäivä on perinteisesti virallisen valehtelemisen ja keppostelun päivä. Perinne on alkanut vuonna 1582 ranskalaisten siirryttyä gregoriaaniseen kalenteriin. Aprillipäivään kuuluu ihmisten huijaaminen ja sen jälkeen legendaarisen lorun sanominen.

YouTube
YouTube

FunnyMeNow-nimimerkki näyttää nyt verkkovideollaan kymmenen helppoa tapaa jekuttaa muita ihmisiä aprillipäivänä. Kaikki videon esimerkit eivät sovi heikkohermoisille, sillä osa pilailuista saattaa aiheuttaa sydämentykytyksiä uhrilleen. Tähän kategoriaan menevät ainakin kaikki pelästyttämiseen perustuvat pilat.

Hauskimpia aprillipiloja lienevät ne, joissa jekuttamisen uhri menee totaalisesti lankaan. Vaikka videolla keskitytään enemmän kepposten tekemiseen, ovat uskottavat tarinat parhaimpia aprillipäivän juttuja. Etenkin sanomalehdet ja mediatalot yrittävät keksiä parhaita aprillipiloja.

Uusimmat