Uusi nettipalvelu Google Naps julkistettiin – tältä näyttää Helsinki

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sosiaaliset puhelinsovellukset ovat luoneet tilanteen, että ihminen on jatkuvasti tavoitettavissa ja tekemisissä tuttujen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Monille kuitenkin riittäisi perustarpeiden tyydyttäminen, joissa syödään, nukutaan ja peseydytään.

Kiireinen elämäntyyli on vaikuttanut ihmisiin jo siten, että he ottavat pieniä päivätorkkuja aina mahdollisuuden tulleen esimerkiksi bussimatkan aikana. Nyt markkinoille on tullut Google Naps -niminen sovellus, joka osoittaa kaupungin parhaimmat torkkupaikat käyttäjilleen. Nimestä huolimatta sovellus ei liity hakukonejätti-Googleen mitenkään.

Google Naps
Google Naps

Suomesta Naps-karttaan on merkitty paikkoja lähinnä pääkaupunkiseudulta. Sovelluksen kehittäneet ovat pahoitelleet hämmentävää samankaltaisuutta Google Mapsin kanssa, ja pyytävät, että Google ei haastaisi heitä oikeuteen. Heillä ei ole omien sanojensa mukaan pankkitileillään kuin muutama sata euroa.

Samaan aikaan kun markkinoille pyritään kehittämään toinen toistaan nerokkaimpia sovelluksia, tahtoisivat toiset yksinkertaisen ja simppelin elämäntyylin takaisin. Vaikka viimeisin teknologia on luotu alun perin helpottamaan ihmisten elämää, on ihmiskunta myös kiireisempi kuin koskaan aiemmin.