Tutkija: Avaruudesta löytyy elämää – löytyminen vain ajan kysymys

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin, että joukko vaikutusvaltaisia henkilöitä on kyllästynyt Yhdysvaltojen hallituksen peittelyyn ja he ovat päättäneet omien sanojensa mukaan paljastaa ulkoavaruuden elämän olevan totta. Nyt NASA:n operoiman SETI-hankkeen vanhempi astronomi on avannut suunsa asian tiimoilta.

SETI-hanke keskittyy etsimään älyllistä elämää Maan ulkopuolelta. Hankkeen parissa työskennellyt vanhempi astronomi Seth Shostak on vakuuttanut European Comission Innovation Convention -tapahtumassa luennoidessaan, että ihmiskunta löytää uutta elämää avaruudesta vielä tämän vuosisadan aikana. Hän ei kysynyt, onko avaruudesssa elämää, vaan keskittyi enemmän sen löytymisen ajankohdalla spekuloimiseen.

Hänen mukaansa elämää voi löytyä kolmella eri tavalla, joista lähimmät vaihtoehdot sijaitsevat Marsissa tai Europa-kuussa. Tässä tapauksessa puhutaan mikroskooppisesta elämästä. Sen lisäksi ulkoavaruudessa saattaa sijaita kaasumaista elämää Maan fotosynteesin tavoin. Lopulta voimme löytää ihmiskunnan kaltaisen elämän muodon.

Monen mielestä on itsekästä ajatella, että Maan asukkaat olisivat ainoita maailmankaikkeudessa. Kerroimme taannoin tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset olisivat ulkoavaruuden olioiden jälkeläisiä. Kazakstanilaiset tiedemiehet Vladimir Cherbak ja Maxim A. Makukov ovat julkaisivat planeettatutkimukseen keskittyvässä Icarus-tiedelehdessä artikkelin, jossa esitettiin teoria ihmisen alienperimästä.

Artikkelin mukaan ihmisten geneettiseen koodiin on mahdollisesti upotettu matemaattinen ja semanttinen viesti, jota ei voida laskea normaalievoluution piiriin. DNA:ssa oleva mysteerikoodi tarkoittaisi sitä, että ihmiset toimivat tavallaan ulkoavaruuden muukalaisten viestin viejinä – säilytämme heidän perintöään omassa perimässämme.