Chris Brown edelleen vankilassa – lähetti ääniviestin nettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Chris Brown tuomittiin viimein vankilaan suorittamaan jo vuonna 2009 saamaansa tuomiota Rihannan törkeästä pahoinpitelystä. Vaikka hänen äsken uutisoitiin saaneen lähtöpassit tyttöystävältään Karrueche Tranilta, on nainen välittänyt Brownin terveiset koko maailmalle Instagramin kautta.

Silminnähden iloinen nainen kuuntelee videolla vankilassa parhaillaan olevan poikaystävänsä lähettämän ääniviestin. Pariskunnan on-off -suhde on jatkunut jo vuosia ja viimeksi Karrueche jätti räppärin helmikuussa. Brownilta on nyt kuitenkin ilmestynyt uusi Loyal-musiikkivideo.

– Soitin kertoakseni faneilleni, että rakastan antamaanne tukea. Kiitos kaikesta. Uusin videoni ilmestyi juuri ja toivon, että te kaikki pidätte siitä. Ja ennen kaikkea, Kae, Karrueche, minä rakastan sinua.

Karrueche Tran ja Chris Brown seurustelivat ensimmäisen kerran vuosina 2010-2012. Chris Brown odottaa parhaillaan oikeuskäsittelyä Los Angelesissa sijaitsevassa pahamaineisessa Men’s Central Jail -vankilassa. Hänelle järjestetään kuuleminen 23. huhtikuuta ehdonalaisen rikkomisesta, joten vankilatuomio voi jatkua hyvinkin pitkään myös sen jälkeen.