Linnuille avattiin oma kahvila – live-lähetyksellä valtava nettisuosio

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nettikameroiden ilmestymisen jälkeen eläin- ja lintuharrastajat ovat keksineet sijoittaa reaaliaikaisesti luontokappaleita seuraavia kameroita pesiin ja ruokintapaikoille. Myös jotkut eläintarhat ovat välittäneet onnellisista perhetapahtumista live-kuvaa netin ääressä ihaileville silmäpareille jo vuosia.

NRK
NRK

Nyt norjalainen valokuvaaja Magne Klann on keksinyt hauskan tavan kuvata ruokintapaikalle kerääntyviä lintuja. Hän on naamioinut lintulaudan näyttämään pienoiskahvilalta. Lintulaudalla vierailevia eläimiä voi seurata reaaliaikaisesti netistä Norjan yleisradio NRK:n nettisivuilta ja projektin nimi on hauskasti Piip-show.

Staran toimitus seurasi lintulaudan touhuja hetken aikaa, mutta valitettavasti emme onnistuneet bongaamaan yhtään kahvilan asiakasta. Onneksi nettisivuille on julkaistu kuvia lintulaudan tähtihetkistä myös muilta ajoilta. Lintulauta on saavuttanut runsaasti huomiota ympäri maailman.