Typerin aprillipila: Nainen teki väärän hälytyksen kouluampujasta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Aprillipäivää vietettiin jälleen tiistaina 1. huhtikuuta. Tuolloin monet suomalaisetkin jekuttivat, tai ainakin yrittivät jekuttaa, lähipiiriään. Joskus aprillipilat menevät kuitenkin liian pitkälle. Yhdysvaltain South Carolinassa asuva Angela Timmons päätti järkyttää tytärtään aprillipäivänä kunnolla.

Virginian yliopistolla työskentelevä 54-vuotias nainen lähetti tyttärelleen tekstiviestin, jonka mukaan kampuksella liikkui ammuskelija. Angela kertoi tyttärelleen olevansa piilossa aseistetulta mieheltä. Naisen tytär yritti soittaa takaisin äidilleen, mutta hän ei vastannut.

Angelan tytär soitti hälytysnumeroon, ja poliisit saapuivat yliopiston kampukselle. He eivät kuitenkaan löytäneet minkäänlaisia merkkejä mahdollisesta ampujasta. Angela Timmons myönsi poliiseille kyseessä olleen vain aprillipila. Paikallisen VSPA-uutissivuston mukaan nainen kertoi myös tehneensä samanlaisia piloja ennenkin. Pidätettyä Timmonsia syytetään muun muassa koulurauhan rikkomisesta.