Känniääliö murtautui seinän läpi – sammui keittiöön

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kun ihminen nauttii alkoholia, saattaa se lopulta ajaa hänet eriskummallisiin tilanteisiin. Tämä etenkin silloin, jos vettä vahvempaa tulee tempaistua niin suuri määrä, että sen johdosta lähtee muisti ja arvostelukyky. Opiskelijat osaavat tunnetusti juhlia.

South Bend Indianan poliisit saivat ilmoituksen paikallisesta kauneushoitolasta torstaiaamuna kello 9:30. Paikallisen collegen opiskelija nukkui hoitolan keittiön lattialla ja hänen ympärillään oli kaapeista löytyneitä pasteijoita, juustomakaronia ja jäätelöä. Kun viranomaiset selvittivät asiaa tarkemmin, huomasivat he 19-vuotiaan nuorukaisen murtautuneen hoitolaan voimaa käyttäen.

Mies oli ensin yrittänyt päästä sisälle ovesta hakkaamalla 50-kiloista kukkaruukkua ovea vasten, mutta koska se ei ollut onnistunut, oli hän käyttänyt palokirvestä ja hakannut tiensä hoitolaan seinän läpi. Mies oli riehunut hoitolassa tuhoten neljä huonetta ja päätynyt lopulta keittiöön syömään, WSBT-TV raportoi. Voi olla, että Brianilla oli vuosisadan morkkis lattialta herättyään.