Odottamaton näky – kala kerjää ihmiseltä silityksiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tavallisimmille lemmikkieläimille allergisissa perheissä saatetaan harmitella sitä, kun kotiin ei voi ostaa siliteltäviä karvakuonoja. Onneksi muitakin vaihtoehtoja löytyy, ja esimerkiksi akvaarikalojen pitäminen ja hoitaminen on pitkälle viety ja vaativa harrastus.

YouTube
YouTube

Nyt netissä julkaistulla videolla nähdään tapahtuma, johon ei usein törmää. Venäläinen mies silittelee ja leikkii vedessä uivan kalan kanssa. Kala ui miehen luokse kuin rapsutusta kaipaava lemmikki ja se näyttää innostuvan jopa siitä, että mies ottaa sen vedestä pois ja heittää lempeästi takaisin pinnan alle leikittelymielessä.

Maailman kuuluisimmat kalat lienevät Pieni merenneito elokuvassa seikkaillut Pärsky ja animaatioelokuvan suloinen tähti Nemo. Venäläisen julkaisema video on ladattu YouTubeen maaliskuun loppupuolella ja se keräsi viikossa noin 385.000 katselukertaa.