Wu-Tang Clanin levystä tarjottu jo 5 000 000 dollaria

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

New Yorkista kotoisin olevaa Wu Tang Clan -yhtyettä on kuvailtu jopa maailman legendaarisimmaksi hiphop-kokoonpanoksi. Wu-Tang Clan on valmistellut jo muutaman vuoden ajan kuudetta A Better Tomorrow -levyään. Kerroimme äsken, että tämän lisäksi yhtye julkaisee yhden ainoan painoksen The Wu – Once Upon A Time In Shaolin -albumista.

The Wu – Once Upon A Time In Shaolin -albumia tullaan painattamaan vain yksi kappale, eikä sitä tulla levittämään lainkaan esimerkiksi digitaalisessa muodossa internetissä. Käsintehdyissä, hopeasta ja nikkelistä valmistetuissa kansissa oleva levy tulee olemaan kuunneltavissa gallerioissa, museoissa ja keikkapaikoissa ympäri maailmaa. Lopulta se tulee päätymään yksityisen keräilijän kokoelmiin.

Nyt yhtyeen keulahahmo RZA kertoo, että albumista on tehty useita tarjouksia, joista korkein on viisi miljoonaa dollaria. Tämä tarkoittaa, että yksi levyn kappale maksaa 161.000 dollaria, eli 117.000 euroa.

– Olen saanut paljon yhteydenottoja. Osa on tullut tutuilta ja loput tuntemattomilta. Ostajaehdokkaat ovat lähestyneet myös muita yhteisömme jäseniä. Viisi miljoonaa dollaria on suurin tarjous tähän mennessä, RZA kertoi Billboardille.

– Minusta tuntuu, että ihmiset ovat ymmärtäneet levyn idean ja olen saanut todella paljon kannustusta elokuvateollisuuden ja musiikkimaailman vaikuttajilta. Vastaanotto on ollut positiivinen, hän jatkoi.

Harvinaislaatuisella albumilla tulee olemaan 31 kappaletta. Wu Tang Clan haluaa herättää albumilla keskustelua musiikin tulevaisuudesta ja nykymusiikin todellisesta arvosta taiteenlajina. Kuuden vuoden aikana nauhoitettu levy kiinnostaisi varmasti monia yhtyeen faneja, sillä sen sisältävän musiikin kerrotaan olevan varsin lähellä yhtyeen 90-luvun alun alkuperäistä Wu Tang -tyyliä.



Uusimmat