Maailma tarvitsee tekijöitä – liikuttava video katulasten auttajasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on vaikeaa jäädä tyhjän päälle, kun yhteiskunta maksaa jo pelkästään kotona istumisesta tietyn summan rahaa tilille. Vaikka euromäärää moititaan helposti pieneksi, voi etuutta pitää suorastaan lahjana verrattuna niihin maihin, joissa yhteiskunta unohtaa systemaattisesti kaikki köyhyysrajan alapuolelle jäävät.

YouTube
YouTube

Tällöin suurella sydämellä varustetut ihmiset nousevat arvoon arvaamattomaan ja yksi heistä on jamaicalainen Annmarie Richards. Hän on köyhissä oloissa lapsuutensa viettänyt nainen, joka on ottanut maan katulapset elämänsä asiakseen. Nainen on tätä nykyä kasvattanut 32 lasta kuin omanaan ja antanut heille eväät päästä mukaan yhteiskunnan rattaisiin aina koulutusta ja työpaikkaa myöten.

Tässä vaiheessa kun suomalaiset tuntuvat olevan lopen uupuneita verojen korotuksiin ja samaan aikaan valitetaan etuuksien pienuudesta, olisi hyvä hetki katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse voisi tehdä paremman maailman puolesta. Passiivisen vapaamatkustajan elämä voi olla leppoisaa, mutta ei kanna pitkälle.