Flipperipelaajan unelma toteutui: Pallo jäi jumiin pistepuskuriin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Flippereissä on perinteisesti paljon välkkyviä valoja ja ääniä. Pelin tarkoituksena on lyödä pieniä palloja keräämään pisteitä pelikoneesta. Pisteitä saa esimerkiksi osumalla pelissä oleviin pistepuskureihin.

YouTube
YouTube

Nyt Michiganissa järjestettyyn Pinball Expo -tapahtumaan osallistunut pelaaja koki elämänsä mahtavimman sattuman, kun flipperin pallo jäi pelissä jumiin pisteitä tuottavan puskurin ja laukaisijan väliin. Pallo kimposi väliä nopeasti pisteitä keräten parin minuutin ajan, kunnes puskurin solenoidi meni oikosulkuun.

Fortuna-pelin jälkimainingeissa syntynyt sähköinen peliautomaatti flipperi löytyi 80-luvulla lähes jokaisen kuppilan kulmasta. Nykyisin flippereitä pääsee pelaamaan lähinnä pelitaloissa. Varsinaisten peliautomaattien lisäksi tietokoneelle ja älylaitteille on tehty erilaisia pinball-ohjelmia. Pelin tavoitteena on pelata palloa mahdollisimman pitkään pelikentällä ja kerätä pisteitä.