Veneilijät pelastivat valtavan valaan hengen – saivat ikimuistoisen kiitoksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kalastajien pyydyksiin jää vuosittain valtava määrä pyydyksiin kuulumattomia eläimiä, ja esimerkiksi delfiinit, hylkeet ja jopa valaat ovat alituisesti ryöstökalastuksen vaaravyöhykkeellä. Kerroimme vuonna 2011 videosta, jossa veneilijät pelastivat suuren valaan varmalta kuolemalta.

YouTube
YouTube

Nyt sama arkistovideo on noussut uudelleen otsikoihin ja tällä kertaa valtavaksi nettihitiksi, sillä video on saanut valtavasti lisää katsojia parin viime päivän aikana. Tarina eläimen hengen pelastamisesta on aina ajankohtainen, joten tässä koskettava video vielä uusintana.

Kaliforniassa valaita kuvannut seurue huomasi keskellä lahtea paikallaan maanneen valaan. Pian he huomasivat sen olevan pahasti takertunut kalastajien verkkoihin ja hukkumaisillaan. Kuolleeksi luultu valas antoi kuitenkin yllättäen elonmerkkejä, jolloin Michael Fishbach päätti yrittää pelastaa sitä. Videollaan Fishbach kertoo katsoneensa valasta silmiin ja sen ymmärtäneen, että ihmiset ovat tulleet apuun.

Monien vaiheiden kautta valas pelastui varmalta kuolemalta neuvokkaiden ja rohkeiden ihmisten avulla. Paras oli kuitenkin vielä näkemättä. Valas nimittäin ymmärsi ihmisten pelastaneen sen hengen. Siksi jättimäinen kaunotar järjesti pelastajilleen henkeäsalpaavan ja ennennäkemättömän upean kiitoksen.