Venäläisten deittipalstakuvat järkyttävät – pyytäisitkö treffeille?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Verkkotreffailun parissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin, ja moni sinkkuna elänyt on yllätyksekseen huomannut löytäneensä elämänkumppanin juuri internetin deittipalstalta. Verkossa on jo vuosia levinnyt kuvia venäläisiltä treffipalstoilta.

nettideitti10042014

Tällä kertaa EatLiver-verkkosivusto on koonnut kuvasarjan, jossa on tuttujen otosten lisäksi mukana myös tuoreempaa materiaalia. Profiilikuvissa on esiteltynä sekä miehiä että naisia. Yksi yhteinen piirre näille kuville on kuitenkin se, että ne herättävät suuresti hämmästystä. Katso kuvat tästä.

Kuvissa esiintyvät henkilöt poseeraavat yleensä yltiönolosti, kun ne yrittävät näyttää erikoiselta, seksikkäältä tai muuten vain tavallista paremmalta. Huvittavissa otoksissa on muun muassa uroksia ilman paitaa, poika ketuntalja päässä, kahdella miekalla varustettu oman elämänsä samurai ja muutama nuorukainen ruusun kanssa.

Naiset puolestaan vetävät tässä koosteessa pidemmän korren omituisuuskertoimessa, sillä yksi neitokainen on pukeutunut kuvaan merenneidoksi, toinen imee takapuoli pystyssä vesimelonia, kolmas nauttii punaviiniä vaahtokylvyssä kumihanskat kädessään ja neljäs makaa keskellä kaupunkia vesilätäkössä bikineissä. Törkyisin kuva on kuitenkin naisella, joka makaa keskellä roskaläjää kaatopaikalla.

Kuvat julkaisi EatLiver.com ja voit katsoa ne tästä.