David Guetta Ruisrockiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin elektronisen musiikin artisti David Guetta päättää Ruisrockin avajaispäivän ennennäkemättömiin bileisiin Turun Ruissalossa perjantaina 4. heinäkuuta. Jo 1990-luvun puolivälissä DJ-toiminnan aloittanut ranskalaisartisti teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa vuoden 2009 albumillaan One Love, joka myi yli kolme miljoonaa kappaletta.

Guettan lähes jokainen single on noussut listojen kärkeen ympäri maailmaa. Kaikkiaan yli 20 miljoonaa albumia ja sinkkua maailmanlaajuisesti myynyt aristi tunnetaan myös lukuisista yhteistöistään maailman suosituimpien artistien ja tuottajien kanssa. Guetta on ilmiö vailla genrerajoja, artistilla on yli 50 miljoonaa tykkääjää Facebookissa ja hän on Spotifyn seuratuin artisti.

Lukuisia musiikkialan palkintoja pokannut ja maailman parhaaksi DJ-artistiksi äänestetty Guetta julkaisi alkuvuodesta uuden klubisinglen Shot Me Down feat. Skylar Grey, joka nousi listojen kärkisijoille, muun muassa Finnish Dance Chartin ykköseksi. Tämän viikon maanantaina single sai jatkoa uudesta Bad-klubibiisistä, jonka Guetta on tehtaillut yhdessä Showtekin kanssa. Uutta albumia artistion lupaillut vielä tämän vuoden aikana.