Urheiluauto pysäköitiin palopostin eteen – ei olisi kannattanut

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Esimerkiksi Yhdysvalloissa palomiesten käyttämät vesilähteet, eli palopostit sijaitsevat katujen varsilla. Niiden eteen pysäköiminen on on ehdottoman kiellettyä ja yleensä asiasta mainitaan sekä kyltillä että katukivetyksessä olevalla punaisella maalilla.

Silti parkkipaikkojen ollessa vähissä ihmiset saattavat parkkeerata autonsa palopostin eteen. Yleensä autot hinataan paikalta pois, pannaan rengasrautaan tai ainakin sakotetaan. Nyt kuitenkin palomiehet joutuivat tekemään toisenlaisen ratkaisun veden saamiseksi Bostonissa.

Palopostin eteen pysäköidyn auton ikkunat rikottiin ja letku pantiin palopostista auton läpi kadulle ja kuva julkaistiin Twitterissä. Monen mielestä bostonilaiset palomiehet olisivat tietty voineet nostaa letkun myös auton päältä, mutta yhtä monen mielestä ikkunoiden rikkominen oli oikeutettua. Auto oli pysäköity väärin.