9 kuntosalien hahmoa kiteytettiin: ”Proteiiniaddikti, hipster-älykuntoilija, bilemimmi…”

Fitness · Anna Poikkimäki

Kuntosali – jotkut näkevät paikan paratiisina, toisille se on taas terapiasessio tai sosiaalisen kokoontumisen paikka. Joillekin meistä hikisen ilman haistelu ja muiden trikoopullistelun seuraaminen kuuluu helvetillisten kokemusten osastoon. Elite Daily muistuttaa yhdeksästä treenaajatyypistä, joihin saatat törmätä kuntosalilla käydessäsi.

1. Kaikkitietävä nenäkäs ohjaaja, joka kuvittelee työnsä olevan yhtä tärkeää kuin mitä Katainen tekee Arkadianmäellä. Jokaiselta salilta löytyy oma wannabensa. He muuttavat maailmaa yksi ihmisvartalo kerrallaan, ja tuhoavat samalla kanssaihmistensä itsevarmuuden rippeitä repimällä sen kasaan energinen hymy kasvoillaan. Valmistaudu kuulemaan ”Näin minä saavutin nämä lihakset” -luento.

2. Tyttö, joka pitää hiuksiaan auki. Kyseinen ele kertoo kaksi asiaa. Joko kauniilla neitokaisella ei ole hiuslenkkiä, minkä jälkeen jonkun pitäisi lainata hänelle sellaista. Tai sitten hän on tullut kuntosalille lähinnä esittelemään avujaan ja iskemään vastakkaisen sukupuolen edustajia.

3. Farkkumummo. Epäsopiviin treenivaatteisiin pukeutunut eläkeläinen ei häiritse muita kuntoilijoita, vaikka hän vaikuttaakin olevan koko touhusta ajoittain hieman kujalla. Mitä tällä laitteella kuuluikaan tehdä? Mummon farkut erottuvat kuin kirjava kakadu keskeltä harmaiden varisten laumaa, mutta ainakaan kukaan ei koe tyynesti kolmen kilon painoja nostelevaa mammaa uhkana.

4. Proteiinipirtelöaddikti. Tärkeitä lisäravinteita sisältäviä juomia kulauttelevat trikookuntoilijat ovat karmiva näky lähes millä tahansa kuntosalilla. Kyseiset himosporttaajat voivat myös kokoontua hörisemään ryhmiin ja intoutua ottamaan itsestään selfieitä peilin edessä lihaksiaan pullistellen.

5. Hipster-älykkökuntoilija. Converset jaloissaan kuntoilevat atleettiset tyypit eivät ole kuntosalilla pelkästään hien vuodatuksen takia, vaan kuunnellakseen samalla musiikkia tai keskustellakseen samalla älyllisiä juttuja ystävänsä kanssa. Miksi treenin pitäisi olla pelkästään hauislihasten treeniä, kun aivotkin voivat hikoilla samalla?

6. Tatuointiörisijä. Raskailla vapaapainoilla nostelevat tatuoidut himokuntoilijat näyttävät painonnostajilta ja herättävät pelonsekaista kunnioitusta astellessaan hartiat leveänä kuntosalilla. He saattavat noston yhteydessä ärjähtää kunnolla ja ottavat sitten punakkoina hörpyn urheilujuomapullostaan. Näiden tyyppien otsassa voisi lukea ”Sanon kyllä anabolisille steroideille”.

7. Täydellinen. Kuntosalilla on vähintään yksi ihminen, jonka vartalo on kuin maailman parhaan taiteilijan teos. Virheetön kroppa, jossa ei ole senttiäkään ylimääräistä. Täydelliset lihakset, kaunis luusto, enkelin kasvot. Näille yksilöille ollaan yleensä todella kateellisia, ja ihmiset pitävät heitä esikuvinaan paremmasta ulkonäöstä haaveillessaan.

8. Törppö laiska tyyppi. Hän on se henkilö, joka ei viitsi pyyhkiä laitetta käyttönsä jälkeen. Istutkin sitten hikialtaaseen mennessäsi treenaamaan pakaroitasi. Hän on ehkä kaikista kuntosalifriikeistä ainoa, joka saa todella kierroksesi nousemaan.

9. Bilemimmi. Biletopissa treenaamaan tullut hepsankeikka, joka kikattaa parhaan ystävänsä kanssa nurkassa painojen luona ja pohtii, mitkä lantrinkia voisi laittaa giniinsä Saaran etkoilla. Täydessä tällingissä kuntoilevat naaraat eivät hikoile, ja heidän yllään nähdään usein alusvaatteita muistuttavia treenitoppeja ja -housuja. Vaikka kunnon kohtus ei heitä tosissaan kiinnosta, usein bilemimmeillä on hyvä vartalo.