Ihmis-Barbie meikittömänä – näyttää lähes ihmiseltä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ukrainalainen Valeria Lukyonova on tullut suurelle yleisölle tutuksi muovisen Barbie-nuken elävänä kaksoisolentona. Neitokainen ilmoitti taannoin siirtyvänsä valoravintoon. Hänen mukaansa ihmiset tarvitsevat ravinnokseen ruoan sijaan ainoastaan valoa ja ilmaa, eli samaa kuin kasvit.

Facebook
Facebook

Valeria Lukyonova on muokannut ulkonäköään nukkemaiseen suuntaan paitsi plastiikkakirurgian, myös vahvan meikkaamisen avulla. Nyt neitokainen on kuitenkin julkaissut sosiaalisessa mediassa harvinaisen otoksen, jossa hän poseeraa ilman meikkiä ja piilolinssejä. Kuvassa Valeria näyttää lähes tavalliselta ihmiseltä.

Valerie Lukyonova nousi taannoin otsikoihin myös levottomien, rasistisiksikin luokiteltavien kommenttiensa vuoksi. Naisen mukaan rotujen sekoittuminen tekee ihmisistä rumia. Kyseenalaisista mielipiteistään huolimatta Valerien tavoitteena on tulla henkisen maailman opettajaksi, joka pystyy kommunikoimaan yliluonnollisten ilmentymien kanssa. Hän on aiemmin kertonut olevansa kotoisin Venus-planeetalta.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat