Karmivalle kummitussaarelle luksushotelli – aavekuvaajat vahvistivat riivatuksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Venetsian laguunissa Italiassa sijaitsevaa Poveglian saarta voidaan pitää yhtenä Euroopan ja koko maailman pahamaineisimmista paikoista. Saarella on sijainnut 1800-luvulla ruttosairaala ja sen jälkeen seitsemän neliökilometrin suuruista aluetta käytettiin mielisairaalana. Saari on nyt myynnissä.

Italian hallitus yrittää helpottaa rahapulaansa huutokauppaamalla vaiheikkaan historian omaavan Poveglian saaren raunioineen vuokrattavaksi 99 vuoden sopimuksella. Paikalliset eivät suostu astumaan jalallakaan saarelle, eikä sinne ole koskaan päästetty turisteja. Saarella kerrotaan kummittelevan niin paljon, että siellä aikoinaan mielisairaalan lääkärinä työskennellyt mies teki itsemurhan sairaalan tornista hyppäämällä.

Travel Channelin televisiosarja Ghost Adventuresin kuvausryhmä väitti tulleensa riivatuksi saarella vieraillessaan. Telegraph-lehden mukaan Italian hallitus olettaa, että saaren rauniorakennukset, eli kirkko, sairaala ja krematorio kunnostettaisiin luksushotelleiksi.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat