Asteroidin isku on väistämätön – valmistautuminen pitää aloittaa heti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vain pieni osa asteroidivyöhykkeen ulkopuolisista asteroideista uhkaa törmätä Maahan. Asteroidit voivat kuitenkin aiheuttaa suurta tuhoa. Asteroiditörmäys aiheuttaisi pahimmillaan maailmanloppua muistuttavan katastrofin Maassa, jossa suuri osa elämästä pyyhkiytyy pois.

Pienemmät törmäykset voivat aiheuttaa suurkaupungin tai valtion kokoisella alueella suurta tuhoa. Nyt B612 Foundation on luonut havainnoillistavan videon maapalloon törmänneistä asteroideista.

Videolla näytetään kaikki kuluneen 13 vuoden aikana maapalloon törmänneet asteroidit, joita on yhteensä 20. Heidän mukaansa asteroideja tuleekin tarkkailla tulevaisuudessa entistäkin laajemmin ja keksiä keinoja niiden tuhoamiseen.

Kerroimme taannoin, että amerikkalaisen tiedemies Bill Nyen mukaan maapalloa uhkaavan asteroidin etenemisnopeutta tulisi vähentää siten, ettei siitä enää olisi niin suurta haittaa planeetalle. Helpoin tapa olisi törmätä asteroidiin raketilla.

Rakettihyökkäys ei kuitenkaan onnistu, mikäli asteroidi on koostunut erillisistä kappaleista. Sen sijaan Bill suosittelee käytettäväksi ”laserpörriäisiä”, jotka toimivat aurinkoenergialla. Ne lennätetään asteroidin luokse ja tarkoituksena on tuhota asteroidin pintaa lasereiden avulla niin kauan, kunnes asteroidi menettää nopeuttaan.