Suurella peniksellä yllättävä seuraus – eikä kovin mairitteleva

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miehen sukupuolielimen koko joutuu usein suurennuslasin alle, kun artikkeleissa pohditaan onko elimen suuruudella väliä parisuhteen ja seksielämän onnistumisen kannalta. Miehet luulevat naisten tahtovan vain jättisuuria siittimiä sänkyynsä, mutta todellisuudessa elimen käyttötaidoilla on yhtä paljon merkitystä kuin sen koolla.

Suurta penistä pidetään miesten keskuudessa voiman ja seksuaalisuuden symbolina. Nyt kuitenkin kenialainen tutkimus antaa huonoja uutisia kaikille massiivisen mitan omaaville herroille, sillä heidän vaimonsa pettävät herkemmin kuin pienillä peniksillä varustettujen miesten puolisot. PLOSOne-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 545 naimisissa olevaa kenialaisparia.

Tuloksista selvisi, että jokainen keskiarvon ylittänyt lisätuuma peniksessä tarkoitti suurempaa todennäköisyyttä pettämisen uhriksi joutumiselle. Kenialaiset vaimot kertoivat suuren peniksen aiheuttavan heille kipua ja epämukavaa oloa yhdynnän aikana. Tutkijoiden mukaan suuret penikset saattavat estää seksuaalista tyydytystä jopa siinä määrin, että pienellä emättimellä varustetut naiset ajautuvat herkemmin pettämään pienillä siittimillä varustettujen miesten kanssa.

Puoli vuotta kestäneen tutkimuksen aikana 6,2 prosenttia vaimoista petti miestään. Muita syitä pettämiselle olivat kotona kohdattu väkivalta, epämieluisat rakastelukokemukset ja alle 25 vuoden ikä. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartottaa naisten uskottomuuden syitä ja sen kautta ehkäistä sukupuolitautien ja etenkin HIV:n leviämistä maassa.