Aikuisviihdetähden rinnat uhmasivat painovoimaa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen pornotähti Jesse Jane on nähti parin viime vuoden aikana vain harvakseltaan viihdelehtien sivuilla, vaikka vaaleakutrinen aikuisviihdetähti on kiertänyt ahkerasti ympäri maailmaa. Nyt neitokainen on juhlinut näyttävästi Hollywoodissa.

Jesse Jane kuvattiin poistumassa Warwick-yökerhosta jossa hän oli juhlinut melko paljastavassa asussa. Suurikokoiset silikonimuodot pullistelivat asussa ja näyttivät kokonsa puolesta uhmaavan painovoimaa.

Biseksuaali 34D-rintainen ja 31-vuotias amerikkalainen Jesse Jane on tehnyt pornouran lisäksi myös malliuraa sekä toiminut näyttelijänä ja Hooters-ravintolan tarjoilijana. Ennen läpimurtoaan hän oli mukana Miss Hawaiian Tropic -kilpailuissa, minkä johdosta hän päätyi myös Baywatch-televisiosarjan elokuvaversioon. Pornotähti Rick Patrickin kanssa naimisissa oleva ja biseksuaaliksi tunnustautunut Jane synnytti pojan vuonna 2000.