Marilyn päätyy taas valkokankaalle – tämä povipommi näyttelijäksi!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Marilyn Monroe on amerikkalaisikoni, jonka monet naiset mieltävät esikuvakseen muun muassa siksi, että hän kykenee kuolemansakin jälkeen koskettamaan kauneudellaan, herkkyydellään ja sensuelliudellaan laajaa yleisöään. Runsaamman naisvartalon puolestapuhujat ottavat yleensä esiin Monroen kurvilegendana.

Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: Splash

Michelle Williamsin tähdittämästä My Week With Marilyn -elokuvasta ei ole kulunut kuin muutama vuosi, kun Hollywood-ikonista suunnitellaan taas tehtävän uutta filmatisointia. Joyce Carol Oatesin vuoden 2000 Blondi-elämäkerran perusteella ollaan tekemässä elokuvaa, jonka pääosaan on kaavailtu 37-vuotiasta Jessica Chastainia, uutisoi The Wrap -sivusto.

Tuotannosta vastaa Brad Pittin tuotantofirma Plan B. Pitt ja Chastain työskentelivät yhdessä Terrence Malickin The Tree of Life -elokuvassa. Chastainissa on ainesta blondiksi, sillä hän esiintyi vaaleahiuksisena myös taannoisessa The Help -elokuvassa. Blondi-elokuvan kuvaukset on määrä aloittaa elokuussa, ja sen on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2015.

Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: Splash

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat