P. Diddyn katosi viikoksi juopottelemaan – levynteko jäihin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rap-moguli ja hiphop-vaikuttaja P. Diddy on mies, jonka ei tarvitse miellyttää ketään. Hän oli vastikään puhumassa International Music Summit -tapahtumassa, jossa tunnusti, ettei ole aina ollut kaikkein vakuuttavin ja luotettavin bisnesmies.

44-vuotias räppäri kertoi olleensa taannoin levyttämässä albumia Ibizalla, ja hänen oli samalla ollut määrä tehdä yhteistyötä Madonnan lempituottaja Stuart Pricen kanssa. P. Diddy ei kuitenkaan ilmaantunut sovittuun tapaamiseen, koska hän katosi viikon mittaiselle biletysreissulle.

Räppärin mukaan hittituottaja suivaantui tähden käytöksestä, eikä suostunut puhumaan hänelle pariin viikkoon, uutisoi Daily Mail -sivusto. Divided Soul -niminen albumi ei vieläkään ole nähnyt julkaisupäiväänsä.

P.Diddy, eli Sean Combs, on julkaissut yhteensä kuusi albumia ja työstää parhaillaan MMM-albumia, jonka on määrä nähdä päivänvalonsa tämän vuoden aikana. Levyltä on julkaistu jo ensimmäinen Big Homie -single, jossa esiintyvät Rock Ross ja French Montana. Diddy unelmoi myös näyttelijän urasta ja haluaisi sanojensa mukaan päästä maailman ensimmäiseksi mustaksi James Bondiksi.

Uusimmat