Mitä ihmettä? Pettäjät ovat lojaaleja parisuhteelleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Syrjähypyn tekeminen ei aina välttämättä tarkoita sitä, etteikö uskoton ihminen rakastaisi puolisoaan. Victoria Milan selvitti voisivatko pettäjät harkita eroamista puolisostaan. Kyselyyn osallistui yhteensä varatuille tarkoitetun treffisivuston 4.658 nais- ja miesjäsentä.

Huhtikuussa tehdyn tutkimuksen mukaan 76 prosenttia pettäjistä suosii seksin harrastamista salarakkaansa kanssa, mutta haluaa mieluummin nukkua kaikki tavalliset yönsä puolison kanssa varsinaisten rakkauden ja hellyyden tunteiden takia. Tulokset osoittavat myös, että 69 prosenttia pettämissivustoa käyttävistä ei suunnittele tai harkitse puolisonsa jättämistä.

Vieläkin suurempi enemmistö, 85 prosenttia, ei pidä salarakastaan potentiaalisena ehdokkaana pitkäaikaiselle suhteelle. Sen sijaan salarakkaasta etsitään parisuhteesta puuttuvaa intohimoa ja seikkailua, jonka löydyttyä jatketaan eteenpäin. Mikä sitten saa pettäjät loppupeleissä pysymään kumppaninsa rinnalla? Vastaajat ilmoittivat kumppaninsa antavan heille turvallisuutta, rakkautta, vakautta, perheen ja onnea, joita salarakastajasta taas ei löydy.

Uusimmat