Robottiseksi houkuttelee ihmisiä – yli viidennes valmis kokeilemaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmisiä muistuttavat robotit olivat ennen pelkästään scifi-elokuvien tuotetta. Viime vuosina on kuitenkin esitelty toinen toistaan huikeampia koneita, joiden ihmismäisyyttä on suorastaan pakko hämmästellä. Kerroimme esimerkiksi Googlen johtavan insinööri Ray Kurzweilin luomista skenaarioista, joiden mukaan robotit tulevat ohittamaan ihmisen älykkyydessä vuoteen 2029 mennessä.

YouTube
YouTube

Nyt 2.000 brittiläiselle on tehty Middlesexin yliopiston toimesta kysely, jonka avulla määriteltiin ihmisten suhtautumista konekansaa kohtaan. Yllättävä tulos paljasti, että peräti 17 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi valmis harrastamaan seksiä robotin kanssa. Mikäli eroottisen hetken rakkauden hedelmänä syntyisi lapsi, olisi 11 prosenttia valmiita kasvattamaan lapsen aikuiseksi.

Yhden vastaajan perusteluina kerrottiin, että ihmiset ovat valmiita robottiseksiin sen yksinkertaisuuden ja varmuuden takia – koneet tietävät todennäköisesti tarkalleen mitä pitää tehdä, kuinka kauan ja millä volyymilla. Robotti ei myöskään nirsoile kumppaninsa suhteen, joten kaikille ihmisille löytyisi koneiden avulla romanttista seuraa, Daily Beast jatkaa. Vaikka viidesosa ihmisistä pitää robottiseksiä hyväksyttävänä, mielsi 41 prosenttia vastanneista koneen kanssa suoritetun aktin pelottavaksi ajatukseksi.