Kalamiehen uskomaton löytö – elävä sammakko saaliin suussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kalamies saattaa joskus nostaa vedestä vonkaleen, jonka sisältä löytyy perkauksen yhteydessä osittain tai puoliksi syöty toinen kala. Joskus suuremman kalan vastalaukun uumenista saattaa paljastua jopa päivälliseksi nautittu sammakko. Nyt kuitenkin erään ruoaksi tarkoitetun sammakkoveijarin säkä oli kuin lottovoittajalla.

Australialainen Angus James oli viettänyt päiväänsä rakkaan harrastuksen, eli kalastuksen parissa. Pian hän saikin saaliikseen hieman suurikokoisemman kalan, ja kun hän avasi uimarin suun, kurkisti kalan kurkusta elävä sammakko. Vihreä sammakkoeläin oli jäänyt kalan sisälle kiipeliin.

– Olin poistamassa viehettä kalan suusta päästääkseni sen takaisin veteen, kun huomasin kalan suusta tuijottavan kaksi silmää. Otin tilanteesta valokuvan, ja sen jälkeen vihreä sammakko hyppäsi pääni ohi lähimpään puuhun. Tämä oli yksi mahtavimmista jutuista ikinä! Tällä sammakolla kävi tuuri, James kirjoitti kuvan julkaisseelle Reptiles-sivustolle.