Keskellä valtameriä tavataan joskus runsaastikin lintuja, jotka ovat päättäneet lentää jopa tuhansia kilometrejä ilman näköyhteyttä mantereisiin. Levähdyspaikaksi löytyy kuitenkin ajoittain esimerkiksi valtamerta lintujen kanssa ylittäviä rahtilaivoja.

Nyt verkossa nähdään video, jossa rahtilaivan kannelle on pysähtynyt lepäämään satapäin lokkeja. Kapteeni päättää järjestää hieman ylimääräistä viihdykettä töräyttämällä äänekästä sumutorvea kerran. Tuloksena on näyttävä lentoonlähtö. Pian linnut todennäköisesti palasivat samaan paikkaan kunniakierroksen jälkeen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten meri tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.