Dolly Parton nukkuu kasvot meikattuna – aina kuvauskunnossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuimpiin kantrilaulajiin kuuluva povipommi Dolly Parton on kiertänyt keikkalavoja vuosikymmenten ajan. Kantrimusiikin kuningatar on myös superjulkkis Miley Cyrusin kummitäti. Hän on ollut 48 vuotta naimisissa aviomiehensä Carl Thomas Deanin kanssa. Silti hän nukkuu yöt meikattuna – varmuuden vuoksi.

– En voisi kuvitellakaan astuvani aamulla ovelle ilman meikkiä tai peruukkia. Vietän paljon aikaani Kaliforniassa, ja kuten tiedetty, on alueella jatkuva maanjäristysvaara. En puhdista meikkejä yöksi, koska ikinä ei voi olla varma joutuuko järistyksen tullen juoksemaan talosta ulos. Minun on näytettävä hyvältä, koska tiedän, että joka paikassa on kameroita, hittinikkari paljasti Wendy Williamsin keskusteluohjelmassa vieraillessaan.

Hän voisi kertomansa mukaan harkita meikitöntä talosta poistumista ainoastaan silloin, jos hänen aviomiehensä olisi hengenvaarassa. Silloinkin hän joutuisi pohtimaan asiaa hetken.

Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Dolly Parton on tehnyt uraa myös näyttelijänä ja kirjailijana. Hän on levyttänyt yli 3.000 kappaletta, joista tunnetuimmat ovat Jolenen lisäksi muun muassa I Will Always Love You ja My Tennessee Mountain Home. Tähden albumeita on myyty kansainvälisesti noin 180 miljoonaa kappaletta.

Uusimmat