Paul McCartney kiidätetty sairaalaan Tokiossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

The Beatles -yhtyeessä 1960-luvun alkupuolella maailmanhistorian suosituimpien rocktähtien joukkoon noussut Paul McCartney käväisi jokunen vuosi sitten konsertoimassa Suomessa. Valitettavasti arvostettu legenda ei omista oikeuksiaan The Beatlesin kappaleisiin, koska Michael Jackson osti ne huutokaupassa vuonna 1985.

Pian 72 vuotta täyttävä muusikko joutui keskeyttämään Japanin kiertueensa Tokiossa sairastuttuaan vakavasti viruksen aiheuttamaan tautiin. Paul McCartney on toimitettu sairaalaan, mutta hän tulee tervehtymään sairaudestaan. Hänen tiedottajansa mukaan paluu lavoille tapahtuu jo muutaman päivän kuluttua. Muusikko on kertonut peruneensa keikkansa hyvin harvoin, ja siksi hän pitää tapausta erittäin valitettavana.

Äskettäin Paul McCartneyn kerrottiin saavan itselleen oikeudet takaisin Beatles-yhtyeen kappaleisiin. Vuonna 1976 säädetyn Yhdysvaltalaisen lain mukaan ennen vuotta 1978 tehtyjen kappaleiden oikeudet siirtyvät niiden kirjoittajalle 56 vuoden päästä säveltämisestä. Tämä tarkoittaa, että McCartney saa ensimmäisten Beatles-kappaleidensa oikeudet takaisin vuonna 2018. Esimerkiksi Let It Be -kappaletta hän joutuu kuitenkin odottamaan vuoteen 2026 asti.