Sotilas pudotti kranaatin – esimies pelasti viime sekunnilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa on vuosien varrella nähty lukuisia videoita, joissa alokas tai sotilas yrittää heittää käsikranaatin, mutta todella huonolla menestyksellä. Nyt tuorein läheltä-piti -video tulee Kiinasta, jossa sotilas pelastui täpärästi kuolemalta.

Julkisuuteen päätyneellä videolla nähdään miten sotilas heittämisen sijaan pudottaa vahingossa kraanatin maahan ja menee paniikkiin. Esimies huomaa onneksi tumpeloinnin ja saa revittyä sotilaan viime hetkellä vieressä olevaan turvakuoppaan. Videolla esimies kertoo käyttäneensä kaikki voimansa miehen pelastamiseksi.

Kuva. YouTube
Kuva. YouTube

Tammikuussa kerroimme suomalaisten sotilaiden taidonnäytteestä, joka sai valtaisan suosion. Videolla nähdään miten nykyinen pleikkarisukupolvi pärjää tositoimissa, eikä videon perusteella kannata maalata kovinkaan ruusuista kuvaa Suomen maanpuolustuksesta. Katso video tästä.