Päihtymiseen hämmästyttäviä keinoja – juusto, ulostekaasu, lentopetroli…

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset ovat yrittäneet saada olonsa päihtyneeksi kautta aikojen mitä kekseliäimpiä keinoja käyttäen. Kerroimme äskettäin, että kannabis ja sen käyttäminen ovat jo niin yleisiä Yhdysvalloissa, että nuoret ovat kokeilleet jo muitakin vaihtoehtoisia ja päihdyttäviä aineita, kuten kahvia ja sänkyluteita.

Alkoholin lisäksi on olemassa lukuisia muita aineita, jotka sisältävät psykoaktiivisia aineita, eli keskushermostoon vaikuttavia kemikaaleja. Monia päihteitä on käytetty aikoinaan myös uskonnollisissa rituaaleissa. Myös luonnossa esiintyy lukuisia aineita, jotka aiheuttavat liiallisesti tai väärin käytettynä päihtymistilan. Päihteitä on käytetty ihmiskunnan keskuudessa todistettavasti jo 10.000 vuotta sitten.

OnlineSchools on nyt listannut 13 kummallista päihdyttävää ainetta, joita ihmiset ovat tiettävästi kokeilleet saadakseen päänsä sekaisin. Ensimmäisenä mainitaan Coloradojoessa elävät sammakot, joiden tiedetään erittävän bufoteniinia myrkyssään. Toinen vaihtoehto alkoholille on sambialaisten katulasten kehittelemä impattava kaasu jenkem, jota syntyy ihmisen ulosteista ja virtsasta käymisen seurauksena.

Ranskassa sen sijaan toimitettiin kaksi miestä kahdeksan vuotta sitten sairaalaan, koska he olivat syöneet Sarpa Salpa -nimistä kalaa. Kalan syömisen tiedetään aiheuttavan hallusinaatioita jopa 36 tunnin ajan. Myös muskottipähkinä voi aiheutta suurina määrinä hallusinaatioita, mutta yleensä myös paljon haittavaikutuksia ja krapulan.

Englantilaisten korkeasti arvostama Stilton-juusto on kallis sinihomejuusto. Sen on kerrottu aiheuttaneen uniin omituisia mielikuvia ja näkymiä, mikäli juustoa on nautittu 20 grammaa ennen nukkumaanmenoa. Venäjällä on puolestaan syntynyt ongelmia alkoholin hinnan noususta – ihmiset ovat ryhtyneet juomaan muita päihdyttäviä aineita, kuten partavettä.

Keniassa valmistetaan kodeissa Changaa-nimistä juomaa, jota saatetaan terästää lentopetrolilla. Silti maassa voidaan tarjoilla kulaus myös petrolia sellaisenaan. Sloveniassa puolestaan tarjoillaan salamanterin myrkyllä varustettua alkoholia, jonka vaikutuksen kerrotaan muistuttavan LSD:n ja ekstaasin sekoitusta.

Vankiloissa ei tarjoilla alkoholia tai huumeita ainakaan yhtä usein kuin muurien ulkopuolella. Sen sijaan vangit ovat kekseliäitä, ja osaavat valmistaa hedelmistä, ketsupista ja sokerista juomaa, joka voidaan luokitella alkoholiksi. Vuonna 2007 Pakistanissa 22 miestä kuoli juotuaan Tharra-nimistä kotiviiniä, joka muuttuu pitkän ajan kuluessa myrkyksi.

Kylmissä olosuhteissa elävät heimot ovat kautta aikojen osanneet hyödyntää saatavilla olevia luonnonvaroja päihtymystarkoituksessa. Yksi keino on juoda kärpässieniä syöneen henkilön virtsaa. Pään voi saada sekaisin myös ilman nautintoaineita kuuntelemalla musiikkia ja ääniä, jotka vaikuttavat elimistöön päihteiden tavoin. Äänihuumetta kutsutaan I-Dosingiksi.

Uusimmat