Emma Watson valmistui yliopistosta – söpö näky mustassa kaavussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -elokuvasarjan tähti Emma Watson vietti koko nuoruutensa julkisuudessa, sillä hän nousi maailman tietoisuuteen jo 10-vuotiaana ensimmäisessä Harry Potter -elokuvassa. Malliuraa tekevä näyttelijä on opiskellut viime vuodet englantilaista kirjallisuutta Brownin yliopistossa.

Viikonloppuna Emman elämässä koitti tärkeä päivä, kun hän viimein valmistui. Julkkistähti näytti melko söpöltä perinteisessä mustassa kaavussa ja hatussa.

23-vuotias näyttelijäkaunotar on tehnyt viime vuosina myös pesäeroa vanhaan lapsitähden imagoonsa ja Harry Potter -rooliinsa. Watson on nähty viime aikoina Noan ja The Bling Ring -elokuvien pääosissa. Leffauran ohella hän on kuitenkin poseerannut jo parin vuoden ajan mallina muun muassa Burberryn mainoksissa.