Oksettavaa taidetta: Taiteilija keitti ja söi oman lonkkaluunsa lihat – maistui luomulampaalta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet taiteesta, joka voitaisiin joidenkin mielestä panna ennemmin poikkitaiteellisen hapatuksen ja huomiohakuisen käyttäytymisen kastiin. Uteliasta artistia ei kuitenkaan voita mikään kekseliäisyydellään tai mielikuvituksellaan. Tämän todistaa norjalainen Alexander Selvik Wengshoel, joka valmisti oman lonkkaluunsa illalliseksi.

Norjan Tromsøssa taidealaa opiskeleva Wengshoel esitti valmistujaisjuhlassaan videon, jossa hänen epämuodostunut lonkkaluunsa korvattiin keinotekoisella versiolla. Mies kertoi myöhemmin sanomalehti Nordlysille, että hän oli saanut vanhan luun itselleen. Wengshoelin mukaan lonkassa oli ollut myös lihaa, joten hän keitti luun ja valmisti lihasta illallisen itselleen ja tyttöystävälleen.

Taiteilija kertoi nauttineensa lihan perunagratiinin ja viinilasillisen kera. Hän kuvaili ateriaa terapeuttiseksi, koska viallinen lonkka on aiheuttanut hänelle ongelmia parinkymmenen vuoden ajan. Wengshoel määritteli lihan maun muistuttavan luonnossa eläneen lampaan lihaa.