Tässäkö uusi hittiherkku? Ei ole laihduttajan valinta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Esittelimme taannoin suursuosion saavuttaneet pekonimuffinssit, jotka sopivat kaikkien siankylkipaloja rakastavien aamiaispöytiin. Yleensä miehet rakastavat kaikkea ruokaa missä on pekonia ja siksi suolattuja lihaviipaleita tarjoillaan lähes kaikissa liharavintoloissa.

Nyt esittelyyn pääsevät pekonipannukakut. Aamiaiseksi, välipalaksi tai illan herkkuevääksi sopivat pekonipannukakut ovat yksinkertaisia valmistettavia, eikä niiden tekemiseen tarvitse muuta kuin paistinpannun, pekonia ja pannukakkutaikinaa. Pekonit sijoitetaan pannulle vierekkäin. Kääntämisen jälkeen pekoniviipaleiden päälle kaadetaan tuhtia lettutaikinaa sen verran, että lihapala peittyy. Mikäli herkuista tahtoo helpommin syötäviä, voi pannukakkuihin panna tikut tikkukaramellien tavoin toisessa kääntämisvaiheessa.

Pekonin aromia on joskus myös lisätty joihinkin kulutustuotteisiin, kuten hammasharjaan ja deodoranttiin. Pekoni kuuluu etenkin luksusaamujen aamupalaan ja pekonipannukakuissa yhdistyvät kaksi aamupalan suosikkielementtiä. Tarjoile ja nauti aamukahvin kera.