Älä sammu festareiden bäkkärille – tai voi käydä kuten tälle sankarille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Festivaalien takahuoneet on tarkoitettu ennen kaikkea tapahtumassa esiintyvien yhtyeiden ja alueella työskentelevien henkilöiden hengähdyspaikoiksi, joissa yleensä tarjoillaan myös asiaan kuuluvia virvokkeita.

Bäkkärien meno vaihtelee festivaalien mukaan, mutta nyt eräs epäonninen sammui kesken illan. Netissä leviää parhaillaan kuva takahuoneeseen sammuneesta The Maccabees -yhtyeen rumpali Sam Doylesta, joka nukkuu humalaansa pois autuaan tietämättömänä hänen ympärillään tapahtuvista asioista. Miehen nukkuessa hänen kanssaan samaan kuvaan änkesi Foo Fighters -yhtyeen nokkamies Dave Grohl.

Koska tämä ei kuitenkaan riittänyt nöyryyttämään unista rumpalia, otettiin toinen yhteiskuva Led Zeppelin -yhtyeen multi-instrumentalisti John Paul Jonesin kanssa. Sohvatuoliin sammuneella Sam Doylella on kuvassa Led Zeppelinin bändipaita.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat